Mörköpanimo

Simakokeilun jälkeen päätimme testata oluen panoa. Halusimme päästä kokeilemaan mahdollisimman vähäisillä tarvike- ja raaka-ainehankinnoilla. Muutaman mietintätuokion jälkeen päädyimme vehnäoluen tekoon, koska siihen ei tarvinnut monimutkaisia raaka-aineita ja sen käymislämpötilaksi soveltui mainiosti normaali huoneenlämpö. Näin ollen päädyimme käyttämään Reittausblogin Perushefe -reseptiä.

Ryhdyimmekin heti reseptipohdiskelujen jälkeen tuumasta toimeen ja hankimme vehnäolueeseen tarvittavat välineet. Valmistus oli melko helppoa vaikka termit ja tekovaiheet olivatkin hieman hakusessa. Meidän yllätykseksi oluesta kuitenkin tuli hyvää meidän ja muiden mielestä. Tästä innostuneena seuraava resepti pitikin jo luonnollisesti suunnitella itse. Molemmat ovat tykästyneet stoutteihin ja syksykin oli jo loppumaisillaan, joten päätimme suunnitella oman stoutin. Esikoisestamme tuli oikein maukasta ja harrastus sai vain lisäkipinää.

Keväällä olikin jo uusi resepti suunnitteilla tulevaa juhlaa varten. Haluttu eräkoko kasvoi kuitenkin sen verran suureksi, että pieni lisäinvestointi harrastukseen oli paikallaan. Tilasimme raaka-aineiden ohella uudeksi panosysteemiksi Grainfatherin, jonka tarkoituksena oli kasvattaa tuotantoa sekä helpottaa tekemistä. Tilausta tehdessä kävi kuitenkin sen verran hassusti, että hiivaa tuli tilattua ylimääräinen pussi ja maltaitakin jäi jonkin verran yli. Tästä johtuen leikittelimmekin ajatuksilla toisesta mausteisesta oluesta. Muutaman päivän kuluttua oltiinkin jo tilaamassa lisää maltaita toista olutta varten. Saadaanpahan lisäharjoitusta uuden Grainfatherin kanssa! Jälkimmäisestä oluesta tulikin oikeastaan parempi kuin ensimmäisestä vaikka molemmat maistuivatkin hyvin. Huomasimme juhlien jälkeen, että BrewDog Helsinki mainosti Facebook-sivuillaan jonkin sortin kotiolutkilpailua, joka järjestettäisiin heidän ja Fat Lizard Brewingin toimesta. Juhlista oli jäänyt melko paljon olutta yli, joten piruuttamme ajateltiin viedä tämä jälkimmäinen tuotos tuomaroitavaksi.

Kuinka ollakkaan meidän Rosemary Pete oluelle napsahti kunniamaininta kategorian parhaimpana oluena. Kuten kuvitella saattaa, saimme uutta kipinää harrastukseen ja perustimme some-kanavat Facebookiin ja Instagramiin sekä Youtube-videokanavan. Videoita teemme alkuun kaikille kotipanemisesta kiinnostuneille ja aloittelijoille.

-Maria ja Niklas