Asiaa humalasta



Tervehdys! Ajattelinpa tällä kertaa laittaa infopläjäystä / mietelmiä humalaan liittyen. Tässä blogipostissa siis kyseessä kasvi, eikä juomalla tuotettu olotila. Mitä humalat ovat, mikä niiden tarkoitus oluen teossa on ja mitä niistä on hyvä tietää?

Humalat ovat kasvilajike, joka kuuluu hamppukasvien sukuun. Humala kasvattaa korkean köynnöksen, jonka varsille kukinnot muodostuvat. Näitä käpymäisiä kukintoja käytetään sitten oluenvalmistuksessa. Tähän hauskana tietona, että keskiajan loppupuolella tilalliset olivat Suomessa sakon uhalla velvoitettuja pitämään humalatarhaa. Aikamoista :) Nykyisin panimoteollisuuden humalat tuodaan ulkomailta, eikä kotimaista viljelyä tuotantokäyttöön käytännössä ole. Taitaa olla Suomessa vähän turhan lyhyt tuo sopiva viljelyaika.

Humalat tuovat olueen katkeroa, hedelmäisiä aromeja, kirkastavat sitä ja toimivat myös pilaantumisen estäjänä. Humaloitu olut siis säilyy pidempään. Humalat jaetaan alfa- ja betahappopitoisuuksien mukaan katkero- ja aromihumaliin. Korkeahappoisia (alfahappo) humalia käytetään pääasiassa katkerohumalointiin, matalahappoisia taas aromihumalointiin. Nämä humalat lisätään eri vaiheessa keittoa vierteeseen, jotta saadaan aikaiseksi haluttu makuominaisuus. Keittohumaloinnin lisäksi on vielä kuivahumalointi, joka tapahtuu lisäämällä käymisvaiheen päätteeksi humalaa suoraan käymisastiaan. Tästä tulee olueen selvä humalan aromi. Humalointiin on siis paljon vaihtoehtoja ja se vaikuttaa selkeästi lopputuotteen makuun. Itselle tuli hieman yllätyksenä aikanaan, että esimerkiksi suosimissani stouteissa käytetään usein reilusti humalaa. Olin jotenkin kuvitellut, että niissä voimakkain makutekijä olisi kuitenkin ollut maltaat ja muut aromit kuten suklaa tai kahvi. Tarkemmin asiaan tutustuttuani ei humalan osuus ollutkaan enää niin ihmeellistä.

Humalaa myydään kukintoina eli käpyinä sekä pelletteinä, joissa kukinnot ovat jauhettuna ja puristettuna. Isot panimot käyttävät myös humalauutteita, jotka ovat siis nestemäisessä muodossa. Meidän panimo on tähän mennessä käyttänyt omissa oluissa vain pellettejä niiden helppouden takia. Pelletit säilyvät pidempään ja niitä tarvitsee käyttää vähemmän kuin käpyjä. Lisäksi pellettejä on helpommin saatavilla.

Viime vuosina on tosin ollut joidenkin humalien kohdalla kuivuudesta johtuvia saatavuusongelmia, jolloin kotipanijat jäävät nuolemaan näppejään. Humaloita toimitetaan ensin isoille panimoille ja sitten vasta panimotarvikeliikkeille. Onneksi useimmille humalille löytyy vastineita, jos juuri sitä kiinnostavinta humalaa ei ole saatavilla. Meidän oluissa on käytetty katkeroon muun muassa Challenger ja Magnum –humalia, aromia varten taas Ahtanum- ja Fuggles-humalia.

Avainsanat: kotipanimo, olut, resepti, humala