Miten löysin oluet



“Hyi, olut on pahaa. En tykkää oluista yhtään, ne ei oo mun juttu. Mulle maistuu vaan siiderit ja viinit”. Kuulostaako tutulta? Jokaisen tuttavapiiristä varmaan löytyy se joku tai jotkut, jotka eivät pidä oluesta. Ja varmuuden vuoksi vielä korostaen, ettei mistään oluesta. Minäkin olin sellainen, itseasiassa suhteellisen lyhyen aikaa sitten. Jos minulle olisi muutama vuosi sitten sanottu, että tulen olemaan olutharrastaja ja vieläpä teen itse olutta, niin olisin nauranut päin naamaa ja sanonut ettei ikipäivänä. Mutta niin vaan asiat muuttuvat ja tästä voin olla hyvinkin kiitollinen, sen verran hauskoja kokemuksia ja mielenkiintoisia makuja on tullut vastaan olutharrastuksen myötä.

Mikä sitten oli se tekijä, joka muutti kaiken? Yhtä tekijää ei ole, mutta muutama kyllä. Niklas tarjosi minulle sitkeästi maistettavaksi juomiaan oluita. Nenää nyrpistellen suostuin niitä maistamaan pikkukulauksen. “Nää on kaikki ihan kauheita”. Näin jälkikäteen ajateltuna ennakkoasenne taisi vaikuttaa makuun niin paljon, että ei niistä oikein mikään erikoisemmin maistunut hyvältä. Ties mitä herkkuja siinä meni sivu suun… Tuosta maistelusta alkoi vähitellen kuitenkin ehkä sellainen pieni asenteen muutos, että jos jatkaa maistelua, niin saattaa alkaa löytää itseä miellyttäviä makuja ja kenties jonkun hyvänkin oluen. Kerran oli ruokareseptiin tarvetta tummalle oluelle ja sitä jäi ruoan maustamisesta yli. Maistoin tuota olutta ja siinä se yllättäen oli - ensimmäinen minusta hyvältä maistuva olut. Sitä maistui useampikin maistiainen ja huomasin pienen innostuksen nostavan päätään. Tuo olut oli niinkin eksoottinen kuin joka marketista löytyvä tumma Kozel :)

Kozelinkin jälkeen tuli vielä monesti vastaan omaan makuun haastavia juomia, mutta alkoi jo melko pian vaikuttaa siltä, että esimerkiksi stoutit ja lambicit nousisivat omiksi tyylisuosikeiksi. Suklaiset, kahviset maut iskivät hyvin ja toisaalta pidän hedelmäisistä, siiderimäisistä mauista. Oluthuoneista sai myös mukavasti pyydettyä jotain “helppoja” oluita, joihin mahtui muun muassa pale aleja, ipoja ja vehnäoluita. Vitsi näitä on paljon erilaisia, ajattelin silloin. Ja niitähän tosiaan riittää, oluttyylejä on useita kymmeniä ja jos maa-kohtaiset vivahteet otetaan mukaan, niin mennään jo sadan yli. Katsopa vaikka täältä asianmukaista listaa: https://www.beeradvocate.com/beer/style/ Ei edes ole kovin vaikeaa löytää erilaisten tyylilajien edustajia nykyisin oluthuoneilta tai Alkosta. Nyt on muutenkin menossa varsinainen käsityöläisolutbuumi ja niihin liittyviä tapahtumiakin nousee kuin sieniä sateella. On Tap Takeovereita, festareita, teemailtoja yms. tapahtumia, jotka riemastuttavat oluen ystäviä. Hyvänä voi pitää myös sitä, että saa pieniä annoskokoja. Aina voi myös ottaa kaverin mukaan maistelemaan.

Aloin melko pian oluset löydettyäni kirjata maistettuja juomia Untappd-sovellukseen. Sieltä on kiva katsoa mitä on maistellut, onko se maistunut ja missä. Tähän mennessä omaan listaan on jo kertynyt hyvä määrä eri tyylilajien edustajia. Top-listaa dominoivat stoutit, mutta mukana on myös soureja, portereita ja ipoja.Samoin sovelluksesta saa hyvin vinkkejä mitä sovellusta käyttävät kaverit ovat löytäneet.

Tuli vielä ajatusleikki / haaste mieleen, että olisi hauskaa jos joskus olisi tilaisuus koittaa löytää olutta inhoavalle sellainen juoma, joka maistuisikin. Avoimella asenteella pääsee alkuun ja vielä kun on joku sinnikäs maistattaja (omalla kohdalla iso kiitos Niklakselle!), niin kyllä se oikea avausjuoma oluiden maailmaan löytyy. Joku voisi todeta, että ei näe mitään syytä miksi tarvitsisi juoda olutta, mutta siihen voisi sanoa, että itse taas en näe syytä miksi ei joisi, nimenomaan makuelämysten näkökulmasta.

Avainsanat: olut